Tracon VI:n nettipukukisa ratkennut!

Tracon VI:n sunnuntaipäivänä käytiin nettipukukisa, johon kiertelevät cosplay-agentit valikoivat mielestään onnistuneita pukuja. Voittajaksi valittiin nettiäänestyksellä…

Arttu Seppi asullaan Wolverine elokuvasta X-Men! Onnea voittajalle!

Nyt kun nettipukukisa on onnellisesti ohi, on aika äänestää Traconin lauantain Välähdys-poseerauskilpailun voittajaa! Äänestysaikaa on maanantaihin 31. lokakuuta 2011 kello 19:00 asti.

Äänestä lauantain Välähdys-kisassa!

Chibicon 12/2011 säännöt ja tulosarkisto 2009

Uutta sisältöä on jälleen saatu sivuille.

Vuoden toisen Chibiconin cosplay-kilpailun säännöt ovat nyt esillä. Chibiconia varten olemme myös tuottaneet yhteistyössä lähdekuvaohjeen joka kenties pääsee yleisempään käyttöön jatkossa.

Tänään lisäsimme myös sivuille tulosarkiston 2009, joka täydentää jo aiemmin lisättyä vuoden 2010 tulosarkistoa. Tarkoitus on lisätä myös aiempia vuosia mukaan myöhemmin. Toki myös vuoden 2011 tulosarkisto ilmestyy sivuille lähiaikoina.

World Cosplay Summit – muutoksia 2012-2013

World Cosplay Summitin aktiivit ovat kokoustelleet ja keskustelua kilpailun tulevaisuudesta on käyty laajalti eri maiden järjestäjien kesken. Ohessa tiivistelmä tällä hetkellä pöydällä olevista muutoksista ja huomioista. Nämä tulevat Suomessa vaikuttamaan ensi vuonna, eli vuoden 2012 aikana kun valitaan edustajaa vuoden 2013 finaaliin.

Muutoksia ei ole vahvistettu, mutta alla kirjoitettua voi pitää todennäköisenä suuntana jatkolle.

Suurempi painotus puvuntekoon

Trendi yhä suurempaan painoarvoon puvunteossa näyttää olevan selvä ja tätä kannattavat melko yhteen ääneen kaikki osapuolet. Finaalissa pukujen ennakkotuomarointiin on tarkotus paneutua yhä paremmin. Harkinnassa on myös vaatimus puvunteon portfoliosta, mutta tämän osalta mielipiteet ovat jakautuneet. Jos se toteutuu, ajatus olisi että jokainen osallistuja laatisi pienen päiväkirjan kuvineen, jossa kerrotaan puvun synnystä. Tämä luovutettaisiin tuomarien käyttöön, mutta ei tulisi muiden kilpailijoiden nähtäville.

Kahden vuoden sääntö

Jatkossa aiemmin maan WCS-joukkueeksi valitut henkilöt eivät voi osallistua karsintaan seuraavan kahden vuoden ajan. Eli esimerkiksi vuoden 2011 finaaliin valitun joukkueen kumpikaan osallistuja ei voi olla mukana karsinnassa vuosien 2012 tai 2013 finaaleja varten. Sääntö koskee luonnollisesti vain karsinnan voittajia, eikä muille sijoille sijoittuneille ole tällaisia rajoituksia.

Kielletyt puvun aiheet

Rajoitus Shueishan julkaisemien sarjojen käyttämisestä pukujen lähteenä pysyy toistaiseksi, mutta koskee vain Japanin ohjelmia. Tunnettuja Shueishan nimikkeitä ovat mm. Naruto ja Bleach. Näiden sarjojen hahmot ovat kuitenkin sallittuja karsinnoissa, eli rajoitus koskee vain karsinnat voittaneen joukkueen Japanin matkaa. Rajoitus koskee kaikkea ohjelmaa Japanissa, eli finaalin lisäksi myös paraatia ja lehdistötilaisuuksia.

Kielto pyritään saamaan kumotuksi myöhemmin, mutta toistaiseksi se pätee.

Ikärajoitus

Jatkossa finaaliin osallistuvien tulee olla 18 vuotta täyttäneitä. 17-vuotias siis saa osallistua Suomen karsintaan, mikäli 18 vuoden ikä tulee täyteen ennen finaalimatkaa. Jatkossa poikkeusta ei enää sallittane huoltajan luvallakaan.

Tracon VI – päivitys

Tracon VI:n cosplay-järjestelyistä on saatu monenlaisia lisätietoja. Löydät kaikki tiedot keskitetysti sääntösivulta. Kertaan ohessa muutokset sekä uudet tiedot.

Ensinnäkin palkinnoista. WCS-karsinnassa on uutena palkintosponsorina Samsung ja karsinnassa toiseksi sijoittuneelle on luvassa tuotepalkintoja. Toisen sijan palkintopakettiin kuuluu älypuhelin sekä kamera, joista voittajapari voi valita omansa keskinäisesti. Kolmannen sijan palkintona on lahjakortteja Sinooperiin. Pukukilpailussa jaetaan kokeneiden sarjassa pokaalit ja aloittelijoiden sarjassa cosplay-harrastuksen edistämisessä auttavia tuotepalkintoja. Esityskilpailussa jaetaan puolestaan ensi kertaa esillä uusia, cosplay.fi-yhteisön kanssa suunniteltuja cosplay-lajimitaleja. Nettipukukisassa on voittajalle luvassa pokaalipalkinto, joka toimitetaan postitse tuloksen ratkettua.

Kilpailulavasta on saatu pohjapiirros, joka näyttää lavan mitat sellaisena kuin ne ovat cosplay-kilpailuissa. Pohjapiirroksen löydät täältä ja linkki on myös sääntösivuilla.

Kaikki WCS- ja esityskilpailujen osallistujat ovat saaneet toissapäivänä sähköpostia, jossa muistutetaan tämän viikon aikarajasta taustanauhan ja valotietojen toimittamisen osalta. Cosplay-tekniikkavastaava vastaa mieluusti kysymyksiin liittyen valoista ja taustanauhasta. Valojen suhteen mahdollisuuksia on monenlaisia, joten toiveet ja ajatukset kannattaa osoittaa suoraan hänelle. Tavoitat cosplay-tekniikkavastaavan sähköpostitse osoitteesta tracon2011-tekniikka (ät) cosplay.fi tai puhelimitse numerosta 050 5950048.

WCS 2011 – Finaalin jälkeen

WCS:n ohjelma ei loppunut finaaliin. Seuraavana aamupäivänä viisi palkittua joukkuetta lähtivät Nagoyassa pidettävään symposiumiin, jossa pohdittiin muun muassa cosplayn ja kaupallisten tuotteiden suhdetta. Muut joukkueet suuntasivat Okashi no shiro -nimisessä linnassa pidettäviin valokuvaustilaisuuksiin. Linnan nimi kääntyy Makeislinnaksi, ja sen täytekakkuinen sisustus ja ulkomuoto olivat uskollisia nimelle.

Linnassa sonnustauduttiin vielä viimeisen kerran asuihin. Kolmessa valokuvaustilaisuudessa kilpailijat ensin kävivät lavalla poseeraamassa, jonka jälkeen valokuvaaminen jatkui vapaamuotoisemmin suuressa salissa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tarjolla oli lounasbuffet, johon ei tilojen nimestä huolimatta sisältynyt karkkia tai täytekakkua. Kisassa palkitut joukkueet liittyivät seuraan iltapäivällä.

Suomen joukkue lavalla

Makeislinnassa noustiin vielä viimeisen kerran lavalle matkan aikana.

Makeislinnasta suunnattiin takaisin hotellille, jossa oli aikaa levätä ja vaihtaa vaatteet päättäjäisbileitä varten. Illan juhlien alussa nostettiin malja cosplaylle ja finaalien kuvamateriaali laitettiin pyörimään videotykiltä ja ruuduilta. Esitysten jälkeen TV Aichin bändi nousi lavalle nostamaan tunnelmaa. Illan aikana vaihdettiin onnitteluiden lisäksi lahjoja ja käyntikortteja huippuvauhdilla.

TV Aichin bändi esiintyi päättäjäisjuhlissa

TV Aichin henkilökunnasta muodostuva bändistä tuli päättäjäisjuhlien huipennus.

Suomen joukkue osallistui vielä tiistaina ja keskiviikkona pidettävään Nagoyan seudun turismikierrokseen. Ensimmäinen kohde oli Nagoyan yleisöakvaario, jossa päästiin näkemään erilaisia mereneläviä laidasta laitaan. Pääsimme näkemään myös akvaarion näyttävän delfiiniesityksen.

Delfiiniesitys Nagoyan akvaariossa

Koulutetut delfiinit viihdyttivät yleisöä huikeilla tempuillaan Nagoyan yleisöakvaariossa.

Kierroksen seuraava pysäkki oli keramiikastaan kuuluisa Tokonamen kaupunki. Kaupunki oli täynnä vanhan keramiikkateollisuuden jälkiä, vaikka monet asiat olivat muuttuneet. Kierroksella saimme kuulla kaikenlaista keramiikan kehityksestä ja uunien parantumisesta logistiikkaan ja reiällisiin tiiliskiviin, joiden läpi voidaan vetää kaapeleita. Näkyvin osa alueen historiasta oli vanhat savupiiput ja kujat, joiden seinustat olivat täynnä putkia ja ruukkuja.

Tokonamen kujien seinämät ovat täynnä keramiikkaa

Monet Tokonamen kujien seinustoista ovat täynnä keramiikkaa.

Australian WCS-järjestäjä tuulettaa illallisella

Australian WCS-järjestäjä tuulettaa illallisella.

Päivän päätepysäkki oli meren rannalle sijaitsevan kuuman lähteen yhteydessä sijaitseva hotelli. Matkalla käytiin kuitenkin vielä pikaisesti tutustumassa riisikeksitehtaaseen. Hotellilla rentouduttiin kuuman päivän jälkeen ja syötiin japanilainen illallinen. Illallisen jälkeen ohjelmassa oli karaokea ja lisää kylpemistä.

Aamulla joukkuuet lähtivät porrastetusti joko lentokentälle tai takaisin Nagoyaan. Suomen joukkue kävi odotellessa muutaman muun joukkueen kanssa tutustumassa hotellin lähellä olevaan temppeliin. Lopulta Suomen joukkue lähti takaisin kohti Nagoyaa jäljellä olevien joukkueiden kanssa. Nagoyassa haettiin hotellille jätetyt matkatavarat ja WCS tarjosi vielä kyydin Nagoyan asemalle. Asemalla Suomen edustajien tiet erkanivat tältä erää; Janne “Elffi” Rusanen suuntasi kohti Tokiota muutaman joukkueen kanssa aikeinaan muun muassa osallistua Comic Markettiin. Ari-Pekka “Shufu” Heikkilä puolestaan hyppäsi Osakaa kohti menevään junaan tapaamaan ystäviään.

Vaikka WCS 2011 on nyt ohi kokonaisuudessaan, WCS palaa taas ensi vuonna, ja Suomen karsinnat ovat aikaisemmin kuin luulisi. Aikaisemmin kirjamessuilla pidetyt karsinnat siirtyvät Traconiin, jossa Suomen WCS 2012 edustajat valitaan lauantaina 3.9.2011.