Frostbite 2015 uusi kuvaseinä testissä

Olen tänään prototyypittänyt uutta kuvaseinän versiota, jota olisi tarkoitus testata nyt Frostbitessä tällä viikolla. Kuvaseinä on tekniikka, jolla studiossa otettuja kuvia voi tarkastella isolta näytöltä pian niiden ottamisen jälkeen. Uusi järjestelmä pohjautuu kahteen erilliseen näyttöön, joilla on molemmilla oma tehtävänsä. Tämä malli on valittu perustuen viime vuoden aikana tehtyihin kävijäkyselyihin ja siinä esitettyihin toiveisiin.

Välittömällä kuvauspisteen alueella on lattiajalustalla tablettimallinen tietokone. Tässä on ideana se, että kuvia voi tarkastella isommalta näytöltä lähtemättä sen kauemmas. Kamera lähettää kuvat tälle tabletille yleensä muutaman sekunnin kuluessa, mutta viive vaihtelee. Tässä käytetty Eye-fi on se osa tekniikkaa, johon on kehnosti parempia vaihtoehtoja inhimillisessä hintaluokassa. Hienommat viritelmät ovat ainakin tällä hetkellä monikymmenkertaisen hintaisia, budjetin ulottumattomissa. Hieman optimointivaraa löytyy paremmasta wlan-reitittimestä, jollainen on vielä toteutusmahdollisuuksien rajoissa.

Sivummalla, paikassa missä desuissa yleensä kuvaseinä on ollut, on toinen näyttö. Koneet päivittävät tilannetta keskenään tiuhaan ja tabletilta kuva ilmestyy irtokoneelle yleensä parin sekunnin viiveellä. Tässä tekniikkana on Bittorrent Sync, joka on osoittautunut varsin päteväksi. Aika ajoin käy niin, että kuvankatseluohjelma yrittää lukea kuvaa kun se ei vielä ole latautunut loppuun asti. Tästä voi tulla outo punainen kysymysmerkki ruudulle, mutta ongelma korjaa itsensä parissa sekunnissa.

Paljon on uutta ja testihenkeä pelissä, mutta katsotaan miten käy ja jatketaan kehitystä sitten sen mukaan. Kuvaseinän lisäksi uusi paperirullatausta on myös tulossa paikalle, tarjoten aivan uudenlaisen otteen kuviin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>