WCS 2012 – Tuomarointipäivä

Neljännen päivän ohjelmassa oli finaaliesityksen valo- ja äänisuunnitelman varmistaminen, finaalipukujen käsityön tuomarointi, ja tervehdyksen nauhoitus finaalia varten. Järjestelyjen päätyttyä luvassa oli vapaa-aikaa, ja Brasilian joukkueen ahtaan aikataulun vuoksi Suomen vuoro kokoustaa ja nauhoittaa siirtyi illalta päivälle, jolloin vapaalle päästiin jo iltapäivällä.

Pukujen tuomarointi jatkui aamusta iltaan. Tuomareina toimivat 20:n edustajamaan järjestäjät. Suomen joukkueesta tuomarina toimi Janne “Elffi” Rusanen, toinen viime vuoden Suomen WCS-finalisteista. Jokaisella joukkueella oli viisi minuuttia aikaa pitää lyhyt esitelmä asuistaan ja niiden tekotavoista. Sen jälkeen tuomarit esittivät edustajille kysymyksiä toisen viiden minuutin ajan. Tuomaroinnissa kiinnitettiin tarkasti huomiota pukujen tekotapoihin, mittasuhteisiin, sekä käsityön laatuun. Jokainen tuomari antoi joukkueille arvosanan yhdestä kymmeneen. Lopulliseksi arvosanaksi tuli tuomareiden antamien pisteiden keskiarvo. Tuomarit eivät saaneet antaa pisteitä oman maansa joukkueelle, eli jokaisen maan loppupisteet koostuivat 19 tuomarin pisteistä.

Tuomaroinnin päätyttyä kävime myöhäisellä lounaalla, josta joukkue haajantui katsastamaan kauppoja ja takaisin hotellille huilimaan.

WCS 2012 – Paalupaikkalle ja Paraatiin

Suomalaisten reaktio arvonnassa

Suomalaiset vain nauroivat, kun laatikosta jäi käteen ensimmäinen esiintymisvuoro.

Toisen päivän illalla ohjelmassa oli jäljellä vielä finaalin esiintymisjärjestyksen arvonta. Arvonta suoritettiin nostamalla laatikosta vuorotellen numeroituja palloja – ja kuinka ollakaan – Suomen joukkueen palloa koristi numero yksi. Suomi siis esiintyy lauantain finaalissa ensimmäisenä 20 osanottajamaasta. Ensimmäinen paikka jännittää, mutta ainakin muiden esityksiä pääsee katsomaan rauhassa.

Osanottajamaiden esiintymisjärjestys arvottiin pienehkössä sivutapahtumassa

Joukkueet kokoontuivat lavalle kuvattavaksi esiintymisjärjestyksen arpomisen jälkeen.

Kolmas päivä

Kolmas päivä lähti ohjelmamuutoksen vuoksi käyntiin vasta lounasajan jälkeen. Iltapäivällä joukkueet siirtyivät läheiseen Ichinomiyan kaupunkiin cosplayparaatia varten. Vaatteet vaihdettiin ja paraatijonoon järjestäytyessä karu totuus Japanin kesän kuumuudesta iski jälleen 36 helleasteen voimalla. Paraatin edetessä oli kuitenkin onneksi pari lyhyttä seisahdusta, joiden aikana ehti siemailla vettä.

Elina ja Maiju valmiina paraatiin.

Elina ja Maiju valmiina paraatia varten sonnustautuneina Last Exile: Fam the Silver Wingin Sorushiksi ja Lusciniaksi.

Elina ja Maiju edustamassa paraatissa

Cosplayaajat marssivat pitkin Ichinomiyan katuja

Paraatin lopuksi kilpailijat nousivat kaupungin ostosalueelle kootulle lavalle, jossa muutamia joukkueita haastateltiin. Ohjelmamuutoksen ansiosta paraatin jälkeisestä välipalasta tuli illan viimeinen ohjelma, ja iltapalan sai syötyä aikaisin. Paraatista ja muistakin WCS:n tapahtumista on lisää kuvia ja pari videotakin WCS:n FaceBook-sivulla.

Ichinomiyan paraatissa oli tuhansia ihmisiä seuraamassa kuumuudesta huolimatta.

Paraatia seurasi tuhansia ihmisiä kuumuudesta huolimatta.

Maanantaina alkaa yleisellä järjestely- ja infotilaisuudella. Tilaisuutta seuraa maakohtaiset finaaliesityksen ääni- ja valojärjestelyjen suunnittelukokoukset sekä pukujen käsityön tuomarointi. Tapaamisten ja tuomaroinnin jälkeen luvassa on aikaa valmistautua kilpailuun ja levätä.

 

WCS 2012 – Matka alkaa

Tänä vuonna World Cosplay Summit järjestetään kymmenettä kertaa ja mukana on kilpailijoita 20 eri maasta. Elina Rimpiläinen ja Maiju Härkönen edustavat Suomea tämän vuoden World Cosplay Summitissa. Kisamatka alkoi torstaina lennolla kisakaupunki Nagoyaan. Lentokentällä törmäsimme sattumalta Espanjan tiimin tulkkiin, ja saavuttaessa Japaniin ilmeni, että samalla lennolla oli mukana myös muita Euroopan joukkueita.

Matkatavarat saatiin hoidettua koneeseen yllättävän sulavasti. Lento meni lähinnä nukkumisen yrittämisessä, eli perillä mielessä oli lähinnä hereillä pysyminen ja vuorokausirytmin korjaaminen.

Elina ja Maiju saapuivat Nagoyaan

Suomen edustajat matkatavaroineen

Lentokentällä kasattiin samoihin aikoihin saapuvat joukkueet kasaan ja kentältä jatkettiin bussilla kohti hotellia Nagoyan keskustassa. Ensimmäiseksi päiväksi ei onneksi ollut mitään virallista ohjelmaa, vaan koko ilta oli varattu matkasta toipumiseen. Tavaroiden jättämisen jälkeen suuntasimme lounaalle muiden paikalle sattuneiden joukkueiden kanssa. Lounaan ohessa kävimme tarkistamassa rakenteilla olevan kisapaikan ja tutustuimme Nagoyan kuumahkoon ilmastoon.

WCS:n lava rakentumassa kisapaikalla

“Ilmastointi on maailman paras keksintö” -Elina

 

Lounaan jälkeiset vartin nokoset muuttuivat vahingossa parin tunnin tukkiuniksi. Haudasta nousseet edustajat jaksoivat kuitenkin vielä käydä vielä illalla jäätelöllä tanskalaisten kanssa.

Toinen päivä

Suomen edustajat poseeraamassa lehdistötilaisuuden jälkeen

Maiju (vasemmalla) ja Elina poseeraamassa Utenaa ja Diosia Adolescence of Utenasta.

Toinen päivä alkoi valtavalla aamiaisella ja meikkaamisella. WCS:n virallisen ohjelman ensimmäinen osa oli cosplaytapahtuma Nagoyan Centrair -lentokentällä. Aluksi vuorossa oli lyhyt poseeraus- ja lehdistötilaisuus, jonka jälkeen mentiin lentokentän näköalatasanteelle cosplayaamaan vapaamuotoisemmin. Kuumalta tasanteelta siirryttiin kuitenkin varsin pikaisesti sisätiloihin jatkamaan kuvien ottamista. Loppupäivästä on luvassa finaalin esiintymisjärjestyksen arvonta sekä tervetulijaiskekkerit.

Maiju ja Elina cosplayaamassa Utenaa ja Diosia

Ulkona oli kuin saunassa, mutta kirkkaampaa.

Mitkä ovat kisafiilikset ensimmäisen päivän kohdalla? Miltä muu kisaporukka vaikuttaa?

Kaikki on ihanaa ja kivaa, eikä enää ahdista yhtään niin paljon kuin ennen lähtöä. Porukka vaikuttaa mahtavalta, ja tuntuu siltä, että kaikki ovat valmiita auttamaan toisiaan ja lainailemaan neuloja/liimaa/meikinkiinnityssuihkeita, mikäli ne on mahdollisesti itse unohtanut kotiin (kiitti, tanskalaiset!).

Animecon kuvauspisteen aukioloajat

Animecon on jo ovella ja on vielä aika tarkentaa kuvauspisteen aukioloajat.

Lauantaina kuvaamme klo 10-15. Klo 10-12 välillä otetaan cosplay-kilpailijat jonon ohi tarvittaessa, jotta heidät ehditään kuvaamaan ajoissa.

Sunnuntaina kuvauspiste pyörii klo 11-14.

Molempina päivinä aukioloaikaa voidaan jatkaa, mikäli kävijämäärä sitä edellyttää.